BioThane-tuotteet

Saat meiltä myös laadukkaat BioThane-taluttimet ja -liinat! 

BioThane on PVC:llä päällystetystä nylonnauhasta valmistettu hihnamateriaali. Sitä kutsutaan joskus "vegaaniseksi nahaksi", koska sen ulkonäkö ja tuntu kädessä muistuttavat nahkahihnaa. BioThane on kuitenkin kevyempää ja kestävämpää kuin nahka, eikä se ime vettä tai likaa sisäänsä. Kotiin tullessa hihnan voi tarvittaessa vaikka huuhtaista vedellä puhtaaksi, jos sen pintaan on jäänyt roskia tai likaa. 

Suomen kaltaisessa maassa tärkeä ominaisuus on myös pakkasen kesto – BioThane ei jäykisty tai kovetu kovassakaan pakkasessa. Se on pinnaltaan liukas, joten esimerkiksi pitkänä liinana BioThane toimii loistavasti: se soljuu helposti koiran perässä kaikenlaisissa maastoissa, kaikenlaisilla keleillä. Materiaaliin ei myöskään muodostu tiukkoja solmuja.

Valmistamme tuotteita 9 mm leveästä BioThanesta (vetolujuus 160 kg), ja se sopii parhaiten pennuille sekä pienille ja keskikokoisille koirille. Tämä kapeahko hihna on kädessä todella mukavan ja pehmeän tuntuinen.  

Huom! Kuten muutkaan hihnamateriaalit, myöskään BioThane ei kestä sitä, jos koira puree toistuvasti hihnaa, tai jos hihna saa jotain muuta terävää tai leikkaavaa osumaa. Jos huomaat hihnassa viiltoja tai vaurioita, poista se käytöstä. Jos vaurio on lähellä hihnan jompaa kumpaa päätä, ole meihin yhteydessä – hihnan saattaa saada korjattua lyhentämällä ja kiinnittämällä lukon uudelleen, tai tekemällä siihen uuden käsilenkin.

BioThanea saa kymmenissä eri väreissä. Pidämme jatkuvasti varastossa useita värejä – kerro tilatessa toiveesi, niin katsotaan löytyykö sitä. Värejä voidaan myös tilata toiveiden mukaan, mutta silloin valmiin tuotteen toimitusaika pitenee.

Lukkoina käytämme liipasinlukkoja:

- 52 mm lukko, paino 11 g ja vetolujuus 115 kg

- 61 mm lukko, paino 17 g ja vetolujuus 200 kg

Suosittelemme pienempää lukkoa pienille koirille ja pennuille, suurempaa keskikokoisille koirille.

Käsilenkin yhteyteen voidaan laittaa pieni kiinteä metallilenkki ja/tai isompi pyöreä lenkki, joka on irrallaan käsilenkissä (ks. kuva, jossa molemmat lenkit).

Hinnoittelu 1.1.2026 alkaen (voimassa toistaiseksi)

Pitkä liina, jossa liipasinlukko toisessa päässä, ja toinen pää vain katkaistu, jotta se kulkee maastossa helposti jäämättä kiinni:

- perushinta 19,00 €

- hihnan materiaalimaksu 3,00 € / metri

Esimerkiksi 10 m liina: 10 x 3 € + 19 € = 49,00 € 

Talutin, jossa liipasinlukko toisessa päässä ja käsilenkki toisessa päässä:

- perushinta 23,00 €

- hihnan materiaalimaksu 3,00 € / metri

Esimerkiksi 3 m talutin: 3 x 3 € + 23 € = 32,00 € 

Monitoimihihna, jossa liipasinlukko molemmissa päissä, ja keskellä hihnaa lenkki, jonka paikkaa voidaan muutella:

- perushinta 26,00 €

- hihnan materiaalimaksu 3,00 € / metri

Esimerkiksi 4 m monitoimihihna: 4 x 3 € + 26 € = 38,00 € 

Monitoimihihna mahdollistaa lenkkeilyn niin, että ihmisen kädet ovat vapaana. Monitoimihihnan toisen pään voi kietaista oman vyötärön ympäri tai olan yli, ja kiinnittää keskilenkkiin sopivaan kohtaan.

Kaikki hinnat sisältävät ALV:n 25,5 %.

Hintoihin lisätään postimaksu alkaen 6,90 €. 

Nouto Paimiosta on ilmainen.

Tilaaminen: 

- Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen ald@mycompaniondog.fi

- Kerro minkälaisen, minkä värisen ja minkä pituisen hihnan tai liinan haluaisit.

- Kerro, haluatko hihnaan pienemmän vai isomman liipasinlukon, ja haluatko käsilenkin yhteyteen metallisia lisälenkkejä.

- Kerro nimesi ja puhelinnumerosi sekä valmiin tuotteen toimitusosoite.

Tuotteet laskutetaan ennen valmistusta ja postitusta.

Tarvitsisitko jonkin muunlaisen tuotteen Biothanesta? Laita viestiä ja ideoidaan yhdessä!

Kasvattaja: Kysy tarjousta, jos tilaat kerralla suuremman määrän hihnoja!